Naisten talo täynnä tulisieluja

Tässä kodissa asuu kolme sukupolvea saman katon alla.

Nuorin meistä, Olivia, opiskelee liiketaloutta Espoossa. Keskimmäinen olen minä, Piia. Pyöritän omaa media- ja viestintäalan yritystä ja huolehdin samalla talomme ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta Huoneistomajoitus Unelmasta. Olen 47-vuotias, koulutukseltani tradenomi (tietohallinto ja viestintä) ja restonomi YAMK. Työhistoriastani löytyy myös tuotekehitystä, melontaohjausta ja toimin virallisena Mäntyharju-oppaana.

Ensimmäisessä kerroksessa asuu äitimme Kaija, joka myös työskentelee omalla hierontavastaanotollaan talomme 1. kerroksessa. Hän huolehtii talon pyykkihuollosta, pienistä korjauksista ja pihapiiristä – asioista, jotka näkyvät vieraille viihtyisyytenä ja huolellisuutena.

Sukujuuremme ovat Karjalassa, ja sen huomaa: olemme puheliaita, omatoimisia ja kasvatettu vahvoiksi naisiksi. Taustaltamme löytyy monenlaista osaamista – armeijasta vartijakoulutukseen ja verhoilijasta energiahoitajaopintoihin. Yhdessä muodostamme pienen, mutta sitkeän ja palveluhenkisen yrittäjäperheen.

Kun majoitut meillä tai käytät palveluitamme, tuet samalla paikallista pienyrittäjyyttä ja kolmen sukupolven työtä.

Olet lämpimästi tervetullut vieraaksemme!

Tarinoita tästä talosta ja asukeista

Taiteilijatalo

Tämä on talo, jossa taide kulkee arjessa mukana. Äitimme on meistä käytännönläheisin: hän maalaa, remontoi, laatoittaa ja tapetoi – ja hoitaa siinä sivussa myös ihmisiä hierojan ammattitaidolla. Minun piti alun perin ryhtyä taiteilijaksi, mutta elämä vei toisin. Siitä tuli värikäs matka, joka on kuljettanut ympäri maailmaa ja lopulta yrittäjyyteen Mäntyharjulle. Taide on silti yhä osa talon ilmettä ja tunnelmaa.

Sininen talo

Talon sininen sävy on harkiten valittu – se heijastaa Mäntyharjun taivasta ja veteen taittuvaa valoa. Vanha, lähes satavuotias talo on maalattu hengittävällä Virtasen neljän öljyn maalilla, joka suojaa rakennusta sen alkuperää kunnioittaen. Sama ajatus jatkuu myös sinisessä huoneessa, jonka värimaailma tuo sisätiloihin luonnon rauhaa ja järvimaiseman seesteisyyttä.

Taidetta sisällä ja ulkona

Talon jokaisella taululla on oma tarinansa – vahvuuksia, heikkouksia ja sattumia elämästä. Piia on taidekoulun kasvatti, ja ne näkyy erityisesti talomme keskimmäisessä kerroksessa johon pääset tutustumaan tilaamalla talokierroksen. Tulevina vuosina lisäämme majoitushuoneisto tauluihin myös pieniä infotekstejä, jotta vieraat voivat halutessaan syventyä siihen, miksi tietyt teokset ovat valikoituneet osaksi majoitusta.

Naisten talo

Tämä talo on aina ollut naisten talo – kirjaimellisesti. Kun rakennus valmistui vuonna 1939, se oli aikansa erikoisuus: esimerkiksi talon sisälle rakennettiin pysyvä sisäkaivo sekä ruokakellari. Olemme säilyttäneet lähes sata vuotta vanhan vesipadan ja ulkohuussin muistona menneestä. Talo kertoo tarinaa naisten työstä, arjesta ja sitkeydestä. Vuonna 2026 aiomme tuoda talon vaiheita esiin myös omalla talokierroksella.

Isoäidin puutarha

Unelmaa ympäröivä puutarha on talomme matriarkan valtakunta. Isoäidillä on siellä viimeinen sana, ja hän hoitaa puutarhaa rakkaudella ja kokemuksella. Pihalta löytyy paljon hyötykasveja ja vuosien varrella kertynyttä käsityön jälkeä. Kesälle 2026 on suunnitteilla opastettu puutarhakierros.

Maagiset metsämme

Metsät ovat meille kaikille tärkeitä, ja mäntymetsillä on tunnettuja terveysvaikutuksia, jotka helposti arjessa unohtuvat. Mäntyharjun luonto on yksi syy siihen, miksi Piia on opiskellut luonto-ohjausta ja kouluttaa nykyään myös retkeilyluotseja. "Kun ihminen kokee luonnon rauhan ja voiman, hän myös haluaa suojella sitä." – Piia

Tämän talon perhe

Tässä talossa asuu iloinen ja eläväinen perhe – myös kaksi kissaa, Luca ja Luna, sekä vilkas lapinkoira Lala Pullervo Karkkinen. Kun tulet meille, olet osa tätä pientä yhteisöä. Laajemmassa merkityksessä perheeseemme kuuluu myös ystäväpiiri ja yrittäjäverkosto, joka on vahva etenkin Mäntyharjussa ja sen lähialueilla.

Tunnelma

Moni vieras kuvailee Unelman tunnelmaa sanoilla valo, rauha ja lämpö. Se voi tulla talon historiasta, sijainnista tai täällä aina asuneista naisista, joille kauneus ja kodikkuus ovat tärkeitä. Mistä syystä tahansa, sama rauha välittyy yleensä myös majoittujille. Olet lämpimästi tervetullut kokemaan sen itse.

Mitä tarjoamme sinulle ja seurueellesi?

Tarjoamme hotellitasoisen mutta kodikkaan majoituksen talomme 3. kerroksessa  sijaitsevassa huoneistossa, lähellä Mäntyharjun palveluja ja juna-asemaa. Tunnemme alueen yritykset, retkireitit ja päiväretkikohteet, joten saat tarvittaessa myös hyviä paikallisvinkkejä.

Unelman taustalla toimii Piia, joka on Mäntyharjun paikallisopas, Retkeilyluotsien pääkouluttaja sekä melonta- ja lumikenkäilyohjaaja. Hän tuntee Mäntyharjun luonnon ja palvelut läpikotaisin.

Olet lämpimästi tervetullut.

Kiitos Piia vieraanvaraisuudesta. Unelmaan oli ihana saapua. Lomamme Mäntyharjulla sujui loistavasti. Majoituspaikka oli täydellinen. Ehdimme kolmen päivän aikana käydä Repovedellä Koppelonkierroksen, Mikkelissä Muistissa ja kiertoajelulla sekä Mäntyharjulla kiertelemässä. Vielä ajetaan Repovedelle Ketunkierrokselle. Oli kiva reissu!

Sijainti

Osoite:

Rinnetie 2, Mäntyharju

Unelma on sininen kolmikerroksinen omakotitalo Rinnetien ja Kauppatien risteyksessä. Talossa on neljä ovea ja 1. kerroksessa toimii äitini, Helsingin hierojaopiston kasvatin, ammattihieroja Kaija Heinosen vastaanotto. Majoitushuoneisto sijaitsee talomme ylimmässä kerroksessa. Se on valoisa, läpitalon huoneisto, jonka näkymät vaihtelevat historiallisesta Kauppatiestä matriarkkamme puutarhaan.

Pihalla on sinisen pääsisäänkäynnin yhteydessä infokyltti. Jos tarvitset tarkempia ohjeita, soita tai katso yhteystiedot sivuiltamme esimerkiksi junaliikenteeseen liittyviä tietoja. Majoitusasiakkaiden ulko-ovi on siis ainoa, joka on väriltään sininen (muut valkoisia).

Tuletko junalla? Meiltä on lyhyt matka juna-asemalle (alle 1 kilometri), eikä keskustaankaan ole kuin noin 750 metriä. Lähimpään ruokakauppaan on 30 metriä ja lisää kauppoja on keskustassa. Melontakeskukselle on 650 metriä ja urheiluhalli Kisalalle noin 1 kilometri. Luontoreiteille pääsee juna-asemalta ja Kisalalta. Lähimetsissä on hienoja luontopolkuja ja järvimaisemia. Kysy Piialta lisää, jos olet tulossa vaikka lemmikin kanssa!

Haluatko tietää lisää Mäntyharjusta?

Kuulumme VisitMäntyharju ry:n yritysverkostoon. Yhteisellä visit-sivustolla on paljon lisätietoa alueemme palvelutarjonnasta. Myös meillä on tällä sivustolla mm. blogeissa lisätietoa Mäntyharjusta matkakohteena.

Haluatko saada meiltä uutiskirjeen jatkossa tai heräsikö kysyttävää?